Hajutyöskentely
Koulutuspolku
Hajutyöskentely
Hajutyöskentelyssä opetamme koira etsimään jotain tiettyä hajua tai hajuyhdistelmää. Hajutyöskentelyn koulutuksessa opetamme koiralle aktiivista ja järjestelmällistä etsimistä. Tavoitteena on saada koira työskentelemään motivoituneesti ja itsenäisesti, etsien hajun lähdettä.
Hajutyöskentelyä voi opettaa monella eri tavalla. Koiralle luonnollista on etsiä ruokaa, minkä takia ruuan avulla aloittaminen on tehokasta. Hajutyöskentelyä voi harrastaa omaksi iloksi ja edetä erilaisiin harrastuslajeihin (NoseWork, jäljestys, tunnistusetsintä, sienikoira ym.). Hajutyöskentelykurssit sopivat myös jo aiemmin esimerkiksi jäljestystä harrastaneille tehostamaan haistelua, harjoittelemaan häiriöitä sekä tarkentamaan esineilmaisua.
Kursseilla opetamme koiralle myös aktiivista ja passiivista odottamista. Haistelun harjoittelu aktivoi koiraa tehokkaasti ja saattaa auttaa vähentämään käytöshaasteita. Hajutyöskentely sopii kaiken rotuisille ja ikäisille koirille.
Hajutyöskentelyn koulutuspolku uudistuu! Uusittu kurssirakenne otetaan käyttöön vuoden 2025 alussa.
Koulutuspolku on jaettu kahteen osaan:
1. Hajutyöskentelyn perusteet, 10 kertaa
2. Jatkokurssi lajisuuntauksena (NoseWork tai Hajutyöskentely) 10 kertaa
Näiden kurssien jälkeen voit osallistua teemakursseille tai räätälöityihin harjoituksiin.
Hajutyöskentelyn perusteet
Hajutyöskentelyn perusteet -kurssista kaikki alkaa. Ilman kunnollista perustaa voimme myöhemmässä vaiheessa huomata rakoilua ja jossain vaiheessa talo sortuu. Kaikkien koirien kanssa lähdemme ensin työstämään järjestelmällistä työskentelyä, kohteiden haistelua ja ohjaajan toimintaa, jolloin pohjat on jo tehty siinä vaiheessa, kun otamme varsinaisen kohdehajun käyttöön.
Kurssilla opetamme koiralle aktiivista etsimistä. Tavoitteena on saada koira työskentelemään motivoituneesti ja itsenäisesti, etsien hajun lähdettä, alkuharjoituksissa ruokaa, myöhemmin harjoitushajuna toimii Kong tai namipiilo. Ohjaajan toiminta on hajutyössä myös tärkeässä asemassa, sillä koiraa ohjataan tarvittaessa, mutta harkiten.
Hajutyöskentelyn aloittaminen ruuan avulla on tehokasta, palkitsevaa ja työskentely on koiralle hyvin luontaista. Koira saa etsimistyöstä välittömän palkkion (löydetyn makupalan), jolloin hajujen työstämisen oppiminen on tehokasta. Kurssilla esittelemme koiralle myöhemmässä vaiheessa harjoituksia käytettäviä apuvälineitä, kuten hajupurkkeja ja niin kutsutun purkkiradan leikillisten harjoitusten avulla, jotta myöhemmissä ja teknisemmissä harjoituksissa ne ovat jo koiralle tuttuja.
Harjoituksissa yhdistyvät haistelu- ja hallintaharjoitukset. Etsintäharjoituksissa käytetään erilaisia etsintäkohteita, kuten kuormalavoja, laatikoita ja renkaita. Hajutyöskentelyn perusteet -kurssi sopii kaikille yli 5 kk ikäisille koirille, eikä mitään ennakko-osaamista tarvita. Kurssi sopii erinomaisesti myös seniorikoirille aktivoinniksi.
Hajutyöskentelyn koulutuspolku
1. Hajutyöskentelyn perusteet, 10 kertaa
(vanhan koulutuspolun A ja B-kurssit)
- aktiivinen ja passiivinen odottaminen
- etsimisen taktiikka, makupalojen etsiminen erilaisia kohteita käyttäen
- esitellään Kongit ja namipiilot, joita käytetään harjoituskohteina
- erilaisten myöhemmin harjoituksissa käytettävien kohteiden esittely
- ilmaisuharjoitusten aloittaminen
- hallinta (palkkamerkki, istuminen, luvan saaminen, odottaminen)
- erilaisia etsintäkohteita (etsittävänä pelkkä lelu)
- ilmaisuharjoituksia
Kurssilla opit:
- koiran elekielen lukemista
- hallittua työskentelyä yhdessä koirasi kanssa
- ohjaamaan koiraa etsintäalueella
- antamaan koiralle työrauhan ja tukemaan sitä tarvittaessa
- hajujen liikkumisen perusteita
- ilmaisun kouluttamisen ja ohjaajan roolin
- antamaan koiralle mahdollisuuden oivaltaa
Kurssilla kolme (3) koiraa on koulutustilassa samanaikaisesti, koirien tilat jaetaan kevyillä väliseinillä. Kurssille osallistuva koira ei voi olla aggressiivinen muita koiria kohtaan ja sen täytyy pystyä olemaan tilassa muiden koirien läsnäollessa. Mikäli epäilet koirasi sopivuutta kurssitilanteeseen, suosittelen aloittamaan yksityiskoulutuksella.
2. jatkokurssit lajisuuntauksena
NoseWork
Noseworkissa koira opetetaan tunnistamaan ja ilmaisemaan kolme erilaista kohdehajua sekä niiden yhdistelmiä. Etsittävät hajut ovat eukalyptus, laakerinlehti ja laventeli. Kohdehajuja etsitään sisä-, ulko-, laatikko- ja ajoneuvoetsinnässä. NoseWorkissa voi kilpailla, mutta se sopii hyvin myös yhteiseksi harrastukseksi ilman kilpailutavoitteita.
Hajutyöskentely
Hajutyöskentely pitää sisällään muita hajutyöskentelylajeja, kuten erikoisetsinnän ja sienikoiraharrastuksen.
Erikoisetsintä on ruotsissa jo virallinen laji, jossa koirat etsivät punaisen Kong Classicin palasia. Kong-hajua käytetään, sillä se on hyvin erilainen ympäristön muihin hajuihin verrattuna. Muun muassa poliisikoiria ja rajakoiria koulutetaan pääosin Kongin hajulla. Hajun etsiminen on samankaltaista, kuin NoseWorkissa, mutta Kong-palan haju poikkeaa NoseWork hajuina käytetyistä hydrolaateista käyttäytymisellään.
Sienikoira opetetaan etsimään maastosta tiettyjä sieniä. Aluksi valitaan yksi sienilaji, joka koira opetetaan etsimään, mutta myöhemmin koiralle voi opettaa useammankin hajun. Tavallisimpia sienikoirien etsintäkohteita ovat kanttarellit ja suppilovahverot.
Lajisuuntauskurssit, 10 kertaa
NoseWork tai Hajutyöskentely
(vanhan mallin koulutuspolun C ja D-kurssit)
- hajujen käsittely
- purkkirataharjoittelu
- etsintätyöskentelyä hajulla
- ilmaisu liitetään uuteen hajuun
- pelkän kohdehajun etsimistä (ilman purkkia)
- ilmaisuharjoituksia
- erilaisten siirrännäisten käyttäminen
- häiriöhajuja purkkiradalla
- etsintäalueita ulkona/toisessa tilassa
Lajisuuntauskursseilla yksi koira on koulutustilassa kerrallaan. Taukojen aikana koira odottaa autossa. Muut ohjaajat saavat osittain katsoa toistensa harjoituksia, mutta joskus on hyvä, ettei koiran ohjaaja tiedä hajukätkön paikkaa.
Kurssilla opit:
- koiran elekielen lukemista (pienempi kohdehaju)
- etsintätyöskentelyn ohjaustaktiikoita erilaisilla alueilla
- hajujen liikkumisesta ja koiran reaktioista hajuihin
- hajunlähteiden käsittelystä
- hajujen liikkumisesta erilaisissa tiloissa
- koiran ohjaamista isommalla etsintäalueella
3. Teemakurssit
NoseWork ulkokurssilla siirrämme harjoitukset ulos ja käytämme etsintäkohteina mm. ajoneuvoja, rakenteita ja muuta ympäristöä. Kursseja järjestetään pääsääntöisesti sulan maan aikaan.
Hajutyöskentelyn ulkokurssilla siirrämme harjoitukset erilaisiin ympäristöihin, kuten metsään ja rakennettuun ympäristöön. Kursseja järjestetään pääsääntöisesti sulan maan aikaan.
NoseWork 1 lk. teemme kilpailujen ensimmäisen luokan harjoituksia ja keskitymme kilpailuissa tarvittaviin taitoihin.
Asfalttijäljestyskurssi ja pienet esineet
Teemakursseja järjestetään myös jatkokurssin osallistujien toiveiden mukaan.